Siniviiriäiset
Siniviiriäinen,Cortunix chinensis Luonnonvaraisena: Australia, Kaakkois-Aasia, Intia... Elinikä: Kukot noin 4-5 vuotta, kanat noin 3-4 vuotta. Muita nimityksiä: Kiinankääpiöviiriäinen, chinese painted quail (engl.), button quail (engl. ) Siniviiriäinen on pieni kanalintu, joka elää normaalisti pareittain. Yhden kukon kanssa voi kuitenkin pitää useampaa kanaa, vaikka se saattaakin valita vain yhden kumppanikseen. Useampaa kukkoja ei voi pitää samassa tilassa kanojen kanssa, mutta pelkässä poikalaumassa linnut saattavat tulla toimeen. Lintuja yhdistäessä tulisi aina kuitenkin olla varuillaan, oli kyseessä sitten pari, kolmikko tai pieni parvi, sillä viiriäiset voivat pesintää yrittäessään muuttua aggressiivisiksi. Tila on ehdoton edellytys isomman viiriäisparven pitämiseen sovussa. Lemmikkinä viiriäinen on suhteellisen helppohoitoinen. Säännöllisen siivouksen ja ruokinnan lisäksi se tarvitsee seuraa lähinnä lajitovereilta, eikä äänikään päätä huimaa – hyvä jos kuulet sen television tai musiikin yli. Kukko tapaa kiekaista toisinaan esimerkiksi kanaa kutsuessaan, mutta edes se ääni ei ainakaan omia korviani saa soimaan, vaan päinvastoin pidän sitä miellyttävänä ja ennenkaikkea huvittavana. Siniviiriäiskana munii omistajansa iloksi lähes päivittäin munan, jos sitä ruokitaan oikein ja valaistus on kunnossa. Munintatauon useimmat kanat pitävät talvella. Ilman kukkoa munia tulee myös, mutta tällöin ne eivät luonnollisesti voi kuoriutua. Siniviiriäisen munat ovat kananmunien tavoin täysin syötäviä, vaikkakin melko pieniä. Sopiva keittoaika munille on 2-3 minuuttia, ruoanlaitossa munia tarvitaan noin seitsemän yhtä reseptissä mainittua kananmunaa kohden. Jääkaapissa munia voi säilyttää n. 28 vuorokautta, mutta pidempikin säilyvyys on mahdollista – käyttökelpoisen munan tunnistaa helposti hajun, maun ja näön perusteella. HäkkiVaikka omat viiriäiseni lentävätkin paremmin kuin osasin odottaa, niin lentotilaa häkissä ei varsinaisesti tarvitse olla, sillä se ei ole viiriäisten ensisijainen liikkumistapa. Katon tulisi kuitenkin olla sen verran korkealla, ettei säikähtäessään suoraan ylöspäin lentävä viiriäinen siihen iskeydy kovin suurella vauhdilla - kangaskattoja ja vaahtomuovipehmikkeitä on hyvä harkita.Kokoa pariskunnan asumuksella tulisi olla vähintään puolikas neliömetri, mutta liian suuri se ei voi koskaan olla. Viiriäisiä on maailmalla yhdistelty pienten sopuisten papukaijojen, kuten undulaattien ja neitokakadujen, sekä onnistuneesti myös joidenkin peippojen ja kanarioiden kanssa. Lajien yhdistäminen onnistuu tapauskohtaisesti, mikäli kaikki linnut vaikuttavat tarpeeksi sopuisilta, sillä jokainen on lajista riippumatta yksilö ja eroja voi olla sopeutumisessa. Sopivia pohjamateriaaleja ovat esimerkiksi hiekkapuhallushiekka, purut ja mörttiröpö. Hiekkaa ja puruja valitessa on syytä katsoa, ettei materiaali ole turhan pölyävää. RuokintaSiniviiriäinen – kuten kaikki muutkin lemmikkieläimet – tarvitsee luonnollisesti raikasta vettä saataville jatkuvasti. Veden tarjoiluun kannattaa harkita pienten lintujen avonaista juoma-automaattia. Katso kuitenkin, ettei astia ole liian syvä tai laaja, sillä viiriäiset hukkuvat helposti ja vilustuvat kastuessaan. Jyrsijöiden kuulalliset juomapullot tuskin sopivat viiriäisille, sillä ne eivät ehkä opi juomaan niistä.Raikkaan veden lisäksi viiriäinen tarvitsee aina tarjolle hyvää siemenseosta. Myös tämän tarjoiluun voi käyttää jonkinlaista juoma- tai ruoka-automaattia. Esimerkiksi undulaattien, kanarioiden ja peippojen siemenseokset ovat usein sopivia. Mitä monipuolisempaa siementä seoksessa on, sen parempi – kannattaa siis harkita useamman seoksen tarjoamista sekaisin tai niiden jatkamista esimerkiksi pellavansiemenillä. Ruoansulatushiekka on tärkeää siementen lisänä ja sitäkin tulisi olla aina tarjolla. Ilman ruoansulatushiekkaa on kuputukoksen riski suuri. Tuoreruokana viiriäisille voi tarjoilla monenlaisia herkkuja. Suosituimpia ovat takuulla kurkku ja vihreä salaatti, mutta niiden lisäksi olisi hyvä tarjoilla monipuolisesti muutakin. Siementen ja papujen idättäminen on hyvä tapa saada viiriäisille todella laadukasta ja ravintorikasta ruokaa. Esimerkiksi sinimailasen idut ovat oikein sopivan kokoisia viiriäisen suuhun. Porkkana, paprika ja omena on helpoin tarjota raastettuna. Viiriäisille olisi myös hyvä tarjota laadukasta kananrehua, sekä muniville kanoille ehdottomasti kalkkia jossain muodossa. Kananmunankuorirouhe on helppo tapa tarjota kalkkia, mutta muista pestä tai keittää kuoret huolellisesti. Proteiinia viiriäiset saavat rehusta, mutta niille voi silloin tällöin antaa esimerkiksi keitettyä tai höyrytettyä kalaa. Jauhomadot tai vastaavat olisivat viiriäisille myös hyväksi ja useimmat viiriäiset ovatkin hulluna niihin. Jauhomatoja ei kuitenkaan saisi syöttää liikaa, sillä ne ovat suhteellisen rasvaisia pienille viiriäisille. Matoja saa myös purkitettuna, jos elävien käsittely ei innosta ja esimerkiksi kala korvaa matojen proteiinia jonkin verran. Virikkeen ja ympäristöSiniviiriäinen on lähtökohtaisesti maassa elävä lintu. Niillä ei ole tarvetta istua orsilla, eivätkä ne useimpien lähteiden mukaan edes pysty siihen, vaikka itse olen kyllä nähnyt viiriäisen muutamaan kertaa neitokakadujeni orsilla. Käytännössä siniviiriäinen tarvitsee kuitenkin vain runsaasti tilaa häkin pohjalla, sekä ehdottomasti piilopaikkoja ja mahdollisesti myös tasoja, jonne pääsee ramppia pitkin. Turvalliset kasvit ovat myös hyviä piiloja ja luontaista virikettä - multaa viiriäinen ei kuitenkaan saa päästä syömään.Viiriäinen on melko helppo viihdytettävä, joka viettää ison osan ajastaan ruokaa etsien. Olisi siis hyvä, jos kaikki ruoka ei olisi kupeissa tarjolla, vaan esimerkiksi osa siemenistä olisi ripoteltu häkin pohjalle. Jos käytät pohjalla hiekkaa, voi siementen etsimisen vaikeuttamiseksi heittää päälle vaikka hieman jyrsijöille sopivaa heinää. Heinän alle on myös mukava kaivautua, joten se on siksikin viiriäisille mukava lisä ajoittain. Kylpyhiekka on viiriäisten puhtauden ja viihtyvyyden kannalta merkittävää ja ainakin itse pidän sitä aina tarjolla. Hiekan laadulla ei tunnu olevan viiriäisille juurikaan väliä, vaan esimerkiksi sama syötäväksi tarkoitettu ruoansulatushiekka sopii kylpemiseen, kunhan astia on tällöin tarpeeksi matala ja laaja, jotta siellä mahtuu kylpemään. |