Omat viiriäiseni

Tali on ulkonäöltään ja äänimaailmaltaan huvittavin lintu, jonka olen koskaan nähnyt. Se on vielä melko arka, mutta varmasti tottuessaan ja kotiutuessaan rauhoittuu lähistölläni.

Pallo on tupsuviiriäisistä hieman rohkeampi tai ainakin rauhallisempi. Se seurailee neitokakadujen touhuja selvästi mielellään ja on selvästi tupsukaksikosta parempi lentäjä.

Untsi on viiriäisistä se rohkein. Se kukkoilee ja isottelee vähän kaikelle, mikä sen tielle sattuu osumaan. Se on esimerkiksi livahtanut taskuuni kerran, eikä muutenkaan arastele ihmistä tai kättä - joskin isottelee sillekin.

Yapa on toinen Untsin suosikkitytöistä. Se onkin luonteeltaan melko lähellä Untsia – ainakin muihin kanoihini verrattuna. Yapa on välillä hieman jääräpäinenkin tyttö, joka ei yleensä anna minkään esteen tulla tielleen. Ihmistä Yapa kuitenkin väistää useimmiten, eikä oikein jaksa innostua salaatistakaan niin paljon, että hakisi sitä kädestäni.

Erilya on ensimmäisestä omasta poikueestani kotiin jäänyt, kaunis normaaliväritteinen kana. Se asustelee tätä nykyä iäkkään kukon, Wanhan Herran, kanssa. Erilya on kerran luonani tunnollisesti hautonut munia, mutta ilmeisesti parinsa korkean iän vuoksi ne eivät enää olleet hedelmöittyneitä.

Olin pitkään etsinyt yksinäiselle Erilyalle paria, kunnes viimein törmäsin eläkekotiaan etsivän vanhan kukon myynti-ilmoitukseen. Lintua hakiessa jännitin selviääkö Herra ollenkaan matkasta - olihan ikää jo muutama vuosikin yli viiriäiskukon keskivertoeliniän. Reippaasti miekkonen kuitenkin selvisi matkasta ja sai parikseen nuoren kanasen, jonka kanssa tuntui tulevan juttuun välittömästi. Poikasia tältä parilta tosin lie turha odottaa Wanhan Herran iän vuoksi, mikä on sinänsä sääli, sillä pariskunta on todella kaunis ja elinikäodotuksetkin kaikesta päätellen hyvät. Annan lintujen kuitenkin yrittää jatkossakin, jos yritystä riittää, sillä näitä geenejä tosiaan haluaisi saada jälkipolville.

Purlup tuli minulle, kun päätin jakaa viiriäiset pariskuntiin pienen parven sijasta. Yapan, Wikan ja Moopin kasvattaja tarjosi minulle kultaista kanaa, jonka seurauksena kiinnostuin poikueen toisesta kukosta.

Koska Purlup ja Yapa ovat sisaruksia, oli ainoa vaihtoehto sen pariksi Daku. Ilmeisesti valinta oli kuitenkin hyvä, sillä vasta 3 kuukauden iässä Purlup onnistui jo parittelemaan Dakun kanssa niinkin onnistuneesti, että lopputuloksena oli neljä kaunista pienokaista. Viiriäisillä isä ei juuri koskaan osallistu pienokaisten hoitoon tai haudontaan, joten siksi en kokenut ikää kukolle liian nuoreksi pesiä.

Dakun kuoleman jälkeen Purlup sai kodin kukkoparvesta ystäväni luota.

Dakun ja Untsin seuraksi viiriäisparvi kasvoi kolmella tytöllä. Wika löytyi lopulta vuoden 2010 keväänä yhtenä iltana häkin pohjalta makaamasta, kun sen jalka oli mennyt kokonaan pois paikoiltaan ja ilmeisesti murtunut. En tiedä oliko syynä muut linnut vai epäonnistunut säikähdyspyrähdys, mutta koska jalka ei olisi kävelykuntoon enää toipunut, pyysin Jarmoa lopettamaan tyttöparan.

Wika oli parven ainoa normaaliväritteinen viiriäinen, eikä se tietääkseni kantanut edes piilogeenejä. Kokonsa puolesta se oli kanoista suurin.

Wika oli viiriäisistä se, joka on Untsin jälkeen todennäköisimpänä hakemassa salaattia kädestä. Se myös on ensimmäinen hiekkakylvyssä, kun vaihdan tarjolle puhtaan hiekan.

Tiiti muutti minulle Untsin kanssa samaan aikaan. Valitettavasti Tiiti kuoli keväällä 2008 rasvakasvaimen ilmeisesti levitessä sisäelimiin vaikeuttaen niiden toimintaa.

Tiiti oli pariskunnasta se ujompi ja alistuvampi kukko, joten luulin sitä pitkään naaraaksi. Minulle tullessaan se oli melko pahasti nypitty, joten koiraan merkkejä oli vaikea huomata – hopeanaamio-väritys vielä vaikeutti asiaa entisestään. Tiiti oli selvästi pariskunnasta se älykkäämpi osapuoli, vaikka ujous jättikin osan älystä varjoonsa.

Tiitin kuoltua Untsi sai seurakseen viiriäistytöt, Warean ja Dakun. Warean nimi on Australian aboriginaalien kieltä ja tarkoittaa pientä.

Warea löytyi lopulta viiriäisten häkistä tapettuna syyskuun ensimmäisellä viikolla. Syy ei selvinnyt minulle, eikä myöskään syyllinen, vaikka epäilen vanhasti Dakua. Ruoka- ja piilopaikkoja oli useampia ja mielestäni täysin tarpeeksi, joten en yhtään ymmärrä mitä tapahtui. :(

Poikaystäväni löysi Moopin huonokuntoisena häkistä 30.2. minun ollessani Tampereella. Nopeasta eristyksestä ja lämpimästä paikasta huolimatta pikkuisen voimat loppuivat melko nopeasti ja se kuoli ennen kuin lämpölamppua ehdittiin edes saada paikalleen. :( Oireet viittaisivat siihen, että tyttö oli käynyt vesikupissa kylvyssä ja vilustunut siitä.

Moop oli sisaruksista reippain maistelemaan uusia ruokia, mutta ihmistä kohtaan suhteellisen arka. Jos joku viiriäisparvesta on yksinään, se oli useimmiten Moop. Tyttö vaikuttikin luonteeltaan hieman haaveilevalta – välillä tuntui, etteivät sen ajatukset olisi tässä maailmassa ollenkaan.

Dakun nimi tarkoittaa hiekkaa, onhan tyttö sen värinenkin. Luonteeltaan Daku on melkoisen arka, se ei ota kontaktia ihmiseen, eikä juurikaan neitokakaduihin toisin kuin muut viiriäiseni.

Tällä hetkellä Daku asustelee nuoremman kukkoni, Purlupin, kanssa. Heinäkuussa 2010 Daku yllättikin minut hautomalla onnistuneesti neljä munaa. Pienokaisten päälle neiti ei oikein ymmärtänyt, mutta luomuhaudonnan onnistuminen oli todella iloinen yllätys - pienokaisetkin onneksi pärjäävät hyvin ilman emoa niille lämpimäksi laitetussa akvaariossa.

Dakun jalkaan ilmestyi kesällä 2011 kasvain, joka vaikeutti kävelyä. Päädyin lopulta siihen ratkaisuun, että tyttö on parempi lopettaa, ettei se joudu kärsimään kasvaimen takia.