Ostajalle
Harkitsetko poikaseni ostamista? Valitsen poikasten kodit huolella, enkä ole valmis myymään pienokaisiani esimerkiksi eläinkauppaan, josta ne voisivat päätyä minne vain. Pidän poikasia ilomielin luonani siihen asti, että juuri niille sopiva koti sattuu kohdalle. Vaikka olenkin tarkka, en pyydä mahdottomia, joten lukemista ei kannata vielä lopettaa! Jokainen aidosti poikasistaan välittävä pesittäjä tai kasvattaja tulee pyytämään uudelta kodilta asioita, jotka edesauttavat linnun hyvinvointia ja siihen minäkin pyrin. Mikäli et ymmärrä joidenkin vaatimusten tai toivomusten taustoja, niin kysy toki, sillä perustelen ja opastan niissä mielelläni. Käsinruokittua poikasta minulta ei ole mahdollista saada, mutta tämä ei tarkoita sitä, että lintu olisi automaattisesti villi. Positiivisella vahvistamisella saan kesyyntymisen vähintäänkin hyvin alkuun - rohkeimmilla poikasilla jopa pidemmälle - ja annan ilomielin uuteen kotiin ohjeet jatkoa varten niin kesyyntymisen kuin muunkin osalta. Positiivisella vahvistamisella koulutettu emojen kasvatti on paitsi kesy, myös aidosti lintu. Jotkut käsinruokittujen potentiaaliset ongelmat voivat toki olla riesana emojen kasvatinkin kanssa, mutta oikein toimiva omistaja voi helposti välttää ongelmat. Avustan ja ohjeistan mielelläni tarvittaessa. Jokaisen lintua harkitsevan tulisi pyrkiä tarjoamaan lemmikilleen mahdollisimman hyvät olot. Tämä siis riippumatta siitä ostaako poikasen minulta tai jostain muualta. Linnulla on oltava tarpeeksi suuri häkki, sopiva ruokavalio, virikkeitä ja seuraa. Itse myyn linnun nykytiedon valossa ainoastaan kotiin, jossa sillä on lajitoveri tai sellainen on aikomus hankkia, sillä neitokakadukin voivat elää reilusti yli 20 vuotta, joka on todella pitkä aika olla yksin. Lajitoverinkin kanssa lintu kesyyntyy, joten kesyyden takia lintua ei saisi pitkäkestoisesti pitää yksin. Sen kuitenkin ymmärrän, jos haluaa hankkia ensin toisen linnun, jonka kesyyntymisen saa alkuun ja sitten vasta tälle lajitoverin, mutta suosittelen näissäkin tilanteissa harkitsemaan heti kahden ottamista, sillä sopivan lintukaverin löytymisessä voi tulla mutkia matkaan ja se voi viivästyä välillä kauankin. En myy lintua pesitykseen, jos se ei mielestäni sellaiseen sovi tai jos sitä on nypitty todella pahasti poikasena. Kasvatusta tulevaisuudessa harkitsevien kannattaakin mainita siitä minulle mahdollisimman alkuvaiheessa, jotta voin ehdottaa sopivaa poikasta sitä silmälläpitäen. Suosittelen ehdottomasti samaa sukupuolta olevaa paria linnulle, mikäli uudella omistajalla ei ole aikomusta pesittää. Jos taas intoa pesittämiseen on, autan mielelläni tarvittaessa! Toivon kaikilta poikasteni ostajilta yhteydenpitoa jatkossa. Kuulumiset muutaman kerran vuodessa ovat toki tarpeeksi, mutta tietysti minuun saa ottaa yhteyttä useamminkin, jos jaksaa ja haluaa. Mikäli poikasen pitämisessä tulee ongelmia, haluan tietää siitä. En tuomitse, vaan voin tarvittaessa auttaa uuden kodin löytämisessä tai jopa ottaa poikasen luokseni väliaikaisesti. Tarjoan myös mahdollisuuksien mukaan mielelläni hoitopaikkaa kasvateilleni tarvittaessa, sillä on mukava päästä näkemään millainen luonne kullekin ajan myötä kehittyy. Minulle on tärkeää pysyä kärryillä poikasteni jälkeläisistä, sekä mahdollisista kuolemantapauksista, jotta oma kirjanpitoni täältä lähteneistä linnuista ja niiden jälkeläisistä pysyy ajan tasalla. Näin voin omalta osaltani pitää huolta Suomen neitokakadukannasta ja estää ainakin omien kasvattieni osalta sen, että sukulaiset pääsisivät vahingossa pesimään keskenään. Lisäksi suosittelen hyvin lämpimästi positiivisen vahvistamisen käyttöä uudessakin kodissa. Tämä on niin linnun kuin omistajankin parhaaksi, ja autan ilomielin kaikissa positiiviseen vahvistamiseen liittyvissä kysymyksissä. Oikein toteutettuna positiivisen vahvistamisen avulla saa linnun tekemään vapaaehtoisesti käytännössä mitä tahansa ja vaikka linnun motivointi vaatiikin välillä pohdiskelua, niin pidemmän päälle omistajakin pääsee paljon helpommalla, kun luottamus pelaa molemmin puolin ja omaa lintua on oppinut matkan varrella lukemaan taitavasti! Suosittelen jokaiselle neitokakaduakin harkitsevalle Papukaija lemmikiksi? -oppaan lukemista! Poikasten hinnoittelussa käytän todennäköisesti jatkossa Ida-Emilian kehittämää hinnastoa, jotta neitokakadujen hinnat Suomessa olisivat hieman yhdenmukaisemmat. |