Etusivu
Neitokakadu?
Siniviiriäiset
Omat linnut
Kasvatus
Ota yhteyttä
Vieraskirja
Linkit
![]()
|
03-09-2010 17:14 Tunti
HerTTu
Hmm...kiitos vastauksesta. Siis eihän minulla ole kiirre asian kanssa mutta olen jo odottanut monta VUOTTA että saisin vanhemmilta luvan lemmikin hankkimiseen.Sitten kun viimein sain luvan ei ole ollut tuuria lintujen suhteen ja ei ole löytynyt sopivaa.Sen takia tuli kirjotettua sana kiirre :).Ja olen tosiaan vasta 15-vuotias joten asun vanhempieni luona.Äitin työkaverin kautta olen tutustunut rotuun ja häneltä saan myös neuvoa linnun kasvattamisessa ja tarvittaessa myös opettamisessa:). Mutta luulen että saan myös oman lintuni sitten hänen kauttaan myös sillä,se vaihtoehto että hakisin etelästä on jo pois suljettu. Mutta kiitos kuitenkin että vaivauduit vastaamaan. Kaikkea hyvää sinulle ja linnuillesi jotka ovat kuvien mukaan ihania ;)
02-09-2010 17:46 Tunti
HerTTu
Heij...haluaisin kysyä yhtä asiaa.Olen jo pitkään aikonut hankkia neitikan mutta yksi ongelma häiritsee. Eli, asun täällä syrjäisessä Kuusamossa ja en tiedä miten hankkisin linnun kun kaikki kasvattajat näyttävän tulevan etelästä. Vanhemmat eivät suostu hakemaan kaukaa. Onko sinulla kokeneella kasvattajalla ideoita nopeaan hankkimiseen? Hei, Ja kiitos kokeneeksi kasvattajaksi kehumisesta. :D Itse en koe olevani sellainen, ainoastaan asioihin hyvin perehtynyt pesittäjä. Olen kuitenkin otettu, kiitoksia. :) Mitä taas kysymykseesi tulee, niin haluaisin tietää miksi linnun hankkimisella on kiire? Et arvatenkaan ole kovin vanha, mikäli asut vielä kotona? Joten ajattele asiaa vaikka siltä kannalta, että lintu tulee hyvin mahdollisesti elämään kanssasi niin monta vuotta kuin olet itse tähän mennessä elänyt. Se on pitkä aika. :) Niin pitkä, ettei hankinta saisi olla muutamasta päivästä, parista viikosta tai edes useammasta kuukaudesta kiinni, vaan siitä saatko juuri sellaisen linnun, jonka kanssa olet valmis jakamaan seuraavat 20 vuotta. :) Sopiva lintu tulee kohdalle, ehkä jopa lähiseudulta, jos maltat odottaa. Henkilökohtaisesti en siis oikein osaa suositella mitään tapaa linnun hankkimiseen kiireellä. Olisiko mahdollista esimerkiksi säästää ja hakea lintu itse etelämmästä? :) Tai tarjoutua esimerkiksi maksamaan vanhemmille bensakustannukset linnunhakumatkalla? Kyytejä voi myös löytyä linnulle esimerkiksi Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n foorumin kautta etelämmästä sinne suuntaan matkaavilta lintuihmisiltä - tosin itse en esimerkiksi myisi lintua näkemättä ostajaa, eikä kyydinkään saaminen linnulle välttämättä suju mitenkään nopeasti. -Anni
27-06-2010 19:43 Tunti
Katja
Mahtava juttu että löysin sivusi!!! =) Hei, Kiitos. :) Ota toki rohkeasti yhteyttä sitten, jos joskus tarvitset linnullesi kaveria, niin katsotaan poikastilannetta ja varausmahdollisuutta silloin. :) - Anni
06-06-2010 18:22 Tunti
Radi Demnati
Anteeksi kirjoitin väärin. Niin olisiko sinulla ollut 2 neitokakaduu, ja me katsotaan vanhempien kaa ja tehdään päätös. Heti kun ollaan tehty päätös, niin joko iskä tai äiti soittaa teille.
05-06-2010 21:47 Tunti
Radi Demnati
Hei! Olen sen jami oksasen ystävä. Onko tietoa neitokakaduista, että koska tulee uusia, kosak olen vielä 11v niin ei minulla ole lemmikkieläimiä Hei, En nyt aivan ymmärrä viestiäsi.. Haluat tietää seuraavan poikueen ajankohdan? Jos sitä tarkoitit, niin luultavasti alkusyksystä laitan uudelleen pöntön Enigmalle ja Devilille, mikäli lintujen voimat ja olosuhteet sen sallivat. Luovutusikäisiä poikasia olisi siis vuodenvaihteen tienoilla mahdollisesti. :) Jos ikäisesi haluaa ostaa minulta linnun, niin tällöin toivoisin vanhempien ottavan yhteyttä minuun, vaikka toki osan asioista voin käydä läpi nuoren itsensäkin kanssa. :) Alaikäiselle en yksinomaan myy koskaan lintua, mutta mikäli vanhemmat lupaavat kantaa tarvittaessa linnusta vastuun (eläinlääkärikulut, nuoren opiskelut ym. hätätilanteet ja elämänmuutokset, joissa apu voi olla tarpeen), niin silloin nuori ostaja on toki samalla viivalla muidenkin kanssa. - Anni
04-06-2010 08:38 Tunti
GAGA
Me ei asuta porissa tiedoksess vaan,vaan niinisalossa XD!
Mikäli sinulla on oikeita kysymyksiä minulle, niin toki niitä saa kysyä. Mutta kolmen eri nimimerkin ja kolmen eri kirjoitustyylin käyttäminen viittaa siihen, että ihan tarkoituksella yrität vaan olla häiriöksi ja kiusata minua.
03-06-2010 21:28 Tunti
neitokakkadu
mikä on parittelu?
03-06-2010 20:31 Tunti
@PAPU@
Anni,kuinka kauan pidät lintujasi vapaana,kun en itse tiedä tarkkaa määrää
Vapaanaolon tarve riippuu todella paljon häkin koosta. :) Täällä asustaa yhteensä seitsemän neitokakadua kahden neliömetrin aviaariossa, eli tilaa on linnuille reilusti ja lentämään mahtuu hyvin. Jokainen linnuista myös käyttää lentomahdollisuuden häkissä hyväkseen. On päiviä, kun häkin ovi on illan auki, eikä yksikään neitokakaduista tule ulos, mutta on myös päiviä, kun kaikki ryntäävät häkistä heti ulos. Häkin koko mahdollistaa sen, että lintujen ei aivan joka päivä tarvitse päästä ulos häkistä. Tässä on toki myös ehdottoman tärkeää, että linnuilla on lajitovereita, eivätkä ne päivittäin vaadi ihmisseuraa (tosin toki käyn päivittäin juttelemassa kalterien välistä hetkisen, jos muuten ei ehdi lennättää). Jos häkki kuitenkin olisi tällä parvella yhtään pienempi, olisi lennättämisen tarve toki varmasti jokapäiväistä. Meillä on aina kotona ollessa joku häkki auki. Yhdellä amatsonilla on oma huone, mutta kaksi amatsonia asustavat olohuoneessa toisessa kahden neliön häkissä ja pääsevät sieltä neitokakaduja useammin ulos. Viikonloppuna yleensä päivät ovat neitokakadujen ulkoiluaikaa, mutta niiden mentyä häkkiin päästetään amatsonit usein lennolle tunniksi-pariksi ennen nukkumaanmenoa. :) Minkä kokoinen häkki sinulla on ja montako lintua siellä asustaa? Yleisesti pitäisin nyrkkisääntönä sitä, että neitokakadun pitäisi päästä lentämään ainakin 2-3 tunniksi illassa, ellei häkki ole tosiaan niin iso, että siellä hyvin mahtuu lentämään sisälläkin. Lisäksi tosiaan seuralla on merkitystä, eli yksin elävä tai muuten vaan ihmisseuraa paljon kaipaava neitokakadu tarvitsee luonnollisesti enemmän aikaa vapaana (ja näin myös ihmisen lähettyvillä) kuin villi. Lintuja kannattaa pitää melkeinpä aina vapaana, kun on itse kotona. :) Mikäli lajeja sitten on useampi (kuten meillä), niin kaikki eivät toki voi olla vapaana samaan aikaan, mutta tällöin lentoajat olisi hyvä jakaa lintujen tarpeiden mukaisesti. - Anni
03-06-2010 19:47 Tunti
Ida-Emilia
gaga: Suurin osa Suomessa edelleen käyttää tätä "pakottamista", koska positiivisesta vahvistamisesta tai muista vastaavan tapaisista keinoista tiedetään vähäisesti. Suurin osa yhä neuvoo laittamaan käden linnun rintaa vasten ja työntämään siitä saadakseen linnun kädelle. Tämä lasketaan nykyisin pakottamiseksi. Linnun ottaminen kiinni väkisin lasketaan myös. Ja silti rohkenen väittää, että varmaan kaikki vanhemmat harrastajat ovat toimineet näin joskus. On muuten hiukan ristiriitaista, että aiemmassa viestissä sanot "kuulleesi" näin ja seuraavassa "lukeneesi" asian sivuilta? Olisi kiehtovaa kuulla omista koulutusmetodeistasi! ;) Ja ikäsi. Sekä sen, millä oikeudella tuomitset henkilön, joka avoimesti myöntää omat virheensä.
03-06-2010 19:47 Tunti
Jarmo Tuutti
gaga: eikö se ole parempi, että näistä kerrotaan avoimesti ja yritetään auttaa muita ihmisiä, ettei samoja virheitä toistettaisi? Se ainakin vaatii rohkeutta, toisin kuin anonyymi kirjoittelu ja syyllistäminen vieraskirjassa. Ihmetyttää, että mihin pyrit tällä arvostelullasi. © 2009 Anni Pohja, sivustolta löytyvän materiaalin käyttö ilman lupaa kielletty | Sivukartta |