Keltaposkitytöt Naako ja Ronja

Aivan lintuharrastukseni alkutaipaleilla törmäsin neitokakadujen värimuotoon, joka lumosi minut jo ensisilmäyksellä täysin. Kyseessä oli keltaposki. Etenkin kaneliin yhdistettynä se oli mielestäni kauneinta, mitä kuvitella saattoi. Pettymys oli kuitenkin suuri, kun huomasin, ettei Suomessa värimuotoa ollut lainkaan. Nuorena ajatus lintujen hakemisesta ulkomailta oli toivoton, joten haave piti vain kuopata muutamaksi vuodeksi. Myöhemmin toivo välillä nousi keltaposkien saamisen suhteen, mutta matkalla oli moneen suuntaan huonoa tuuria. Pitkään rahatilanne ei yksinkertaisesti sallinut lintujen hakua ja kun tilanne alkoi sen suhteen kirkastua, tuli välimatka, kielimuuri tai jokin muu haaste minun ja kasvattajan välillä. Monta suunnitelmaa tuli vuosien varrella tehtyä, mutta ne usein kaatuivat omaan mahdottomuuteensa tai vähintäänkin siirtyivät eteenpäin elämänmuutosten ja muiden hankaluuksien vuoksi. Viime keväänä kuitenkin sain kuulla ruotsalaisesta kasvattajasta, jolla näitä lintuja olisi. Etsin välittömästi yhteystiedot ja laitoin sähköpostia toivoen, että kasvattaja puhuisi tällä kertaa Englantia, mikä helpottaisi kirjeenvaihtoa jatkossa huomattavasti. Kasvattaja vastasikin pian, toivotulla kielellä, ja kertoi pesityssuunnitelmistaan: pönttö laitettaisiin kolmelle keltaposkipariskunnalle muutamaa viikkoa myöhemmin. Sovimme, että minä saisin kaksi erisukuista poikasta, jos mahdollista. Sitten odotettiin. Ja odotettiin. Ja odotettiin. Tunnetustikin hankalina pesijöinä näistä kolmesta parista vain yksi pariskunta viimein tuntui ymmärtäneen pöntön merkityksen ja sinne munittiinkin kaksi munaa. Pari ei kuitenkaan hautonut ja munat kylmettyivät lopulta. Linnut kuitenkin yrittivät vielä kerran ja tuloksena oli toiset kaksi munaa, jotka siirrettiin valkokasvopariskunnan hoidettavaksi, kun keltaposket eivät taaskaan innostuneet hautomaan. Vain toinen kuoriutui. Emot hylkäsivät pienokaisen viikon iässä. Se löytyi pöntöstä kylmettyneenä ja sen kupu oli tyhjä. Naakoksi ristitty tyttö otettiin käsinruokintaan, mikä oli tietysti minulle valtava pettymys. Tiesin kuitenkin, että linnulla olisi kuitenkin vielä mahdollista oppia ihan aidoksi linnuksi ja neuvottelimme kasvattajan kanssa tilanteesta. Sovimme, että Naako saisi mahdollisimman pian seurakseen muita poikasia ja tekisin myös täällä kaikkeni sen eteen, että se saisi alusta asti mallia muilta linnuilta. Samalla kasvattaja ehdotti, että ostaisin yhden hänen linnuistaan, jotta saisin kaksi erisukuista lintua, kuten olin alunperin toivonut. Tuolloin 1,5-vuotias Ronja varattiin minulle Naakon lisäksi ja heti tilaisuuden tullessa tytöt muuttaisivat asumaan samaan häkkiin muiden nuorten lintujen kanssa, jotta ne myös tottuisivat toisiinsa. Kuukausien suunnittelun ja taustatyön jälkeen lähdimme viimein matkaan tammikuun 8. päivä ystäväni kanssa. Matkustimme laivalla ja tarkoitus oli ajaa kasvattajalle ja takaisin risteilyn maissaoloaikana. Reitti vaati melkoista perehtymistä, sillä ylimääräistä aikaa meillä ei varsinaisesti olisi. Varasuunnitelmana pakkasimme hytistä tavarat autoon ja olin selvittänyt miten Tukholmasta pääsisi Turkuun, jos emmekään ehtisi takaisin laivaan ajoissa. Kaikki voimat tuntuivat kuitenkin olevan puolellamme: sää oli kaunis ja matkanteko sujui hienosti. Kasvattaja oli nähnyt valtavasti vaivaa lintujen eläinlääkärin ja tuonti-ilmoituksen eteen. Tytöt oli laitettu pieneen häkkiin odottamaan tuloamme, jotta ne saisi mahdollisimman helposti ja nopeasti matkahäkkiin. Pöydällä oli syntymätodistusten ja kauppakirjojen lisäksi valtava määrä tyttöjen aiemmin syömiä ruokia valmiiksi pussitettuna mukaamme. Kaikkien näiden kuukausien ajan kasvattajasta oli jäänyt todella lämminhenkinen ja sympaattinen kuva ja olikin valtavan ihanaa huomata, että luonnossa hän oli juuri sitä. Kävimme lintujen paperit läpi, kasvattaja esitteli meille nopeasti lintunsa ja pesitystilansa ja starttasimme paluumatkalle. Tytöt ottivat matkan rennosti. Kumpikin kävi automatkan aikana jo syömässä. Ääntäkin availtiin. Tytöt rapsuttelivat välillä toisiaan ja Naako tutki nokallaan kaikkea, mitä häkissä oli. Sama meno jatkui laivalla. Oli siis valtavan huojentavaa huomata miten rauhallisia tytöt olivat uusissa tilanteissa. Kotiin saavuttuamme Naako astui kädelleni ja nostin sen aviaarioon, jonne Ronja kiipesi kiltisti perässä. Nyt tytöt ovat asuneet luonani muutaman viikon ja on ollut valtava ilo huomata, että Naako nuoresta iästään ja käsinruokinnasta huolimatta tuntuu valtavan ihastuneelta toiseen poikaseen, Idlaan. Yksi mahdollisuus onkin, että pienokaisista tulisi vielä tulevaisuudessa pariskunta. Ronja on myös viihtynyt paljon muiden seurassa, mutta se hakee säännöllisesti kontaktia myös minuun. Kaikenkaikkiaan olen valtavan tyytyväinen kauniisiin tyttösiini ja valtavan onnellinen siitä, että sain ne vihdoin luokseni.